Viimeaikoina on kovasti keskustelua herättänyt kirkon suhtautuminen homoliittojen siunaamiseen. Asia herättää voimakkaita tunteita molempien kantojen edustajissa ja keskustelu on välillä todella kiivasta. Jotkut sanovat että on harmillista että tälläinen kristillisen uskon kannalta epäoleellinen kysymys on repimässä kirkkoa ja sen jäseniä kauemmaksi toisistaan. Toisaalta on totta että emme puhu tässä kristillisen opin perinteisistä keskeisistä dogmeista - ja kuitenkin toisaalta kun asiaa lähtee miettimään niin onko siinä toinenkin puoli?

Jeesus tiivisti koko lain Rakkauden kaksoiskäskyyn "Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi". Onko niin että toiset painottavat käskyn ensimmäistä osaa "Rakasta Jumalaa yli kaiken" ja sen takia tahtovat pitää kiinni siitä mitä Raamattu sanoo näistä meille vaikeista kysymyksistä jotta eivät vahingossakaan rikkoisi Jumalan tahtoa? Ja onko niin että toiset painottavat jälkimmäistä osaa "ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi" ja tämän vuoksi haluavat hyväksyä toisen juuri sellaisena kuin hän on ja siksi sallia hänelle tasa-arvoisen kohtelun tälläkin kohtaa? Jos nämä ajatukset ovat eri kantoja edustavien ihmisten mielipiteiden taustalla niin olemme keskeisemmässä kysymyksessä kuin miltä äkkiä katsottuna näyttäisikään. Ja voisiko jo pitkään vääntöä aiheuttanut naispappeuskysymys nivoutua saman Rakkauden kaksoiskäskyn teeman ympärille?

Jos rakkaus on ajatustemme takana kannattaisiko meidän muistaa se myös keskustelun keskellä. Välillä nimittäin tuntuu että se on asia joka ensimmäisenä jää jalkoihin näiden asioiden ympärillä käytävässä kiivaassa keskustelussa. Ja jos molempien ajattelun taustalla on sama Rakkauden etsintä niin voisiko tästä kenties löytyä myös se yhdistävä voima jolla nämä eri tavalla ajattelevat ihmiset voisivat löytää keskinäisen yhteyden... ja jopa Rakkauden.

Vähän aikaa sitten rippikoulua pitäessäni mieleeni nousi keskustelujen pohjalta jännittävä ajatus. Mitä jos koko ihmiskunnan historia onkin oppimismatka? Matka jonka päämääränä on oppia Rakastamaan.

Alussa emme osanneet rakastaa koska meillä ei ollut vapaata tahtoa. Ja niinkuin ihmisen elämässäkin aluksi valinnat tehdään vanhempien käskyjen pohjalta - niitä joko noudatetaan tai niitä vastaan kapinoidaan. Eikä silloin vielä lapsen ymmärrys riitä siihen että hän ymmärtäisi taustalla vaikuttavan syyn - Rakkauden, saatika että osaisi itse tehdä valintoja Rakkauden johtamana. Ihmisen kasvaessa hän alkaa ymmärtää miksi joitain asioita ei tehdä. Toista ei lyödä koska se sattuu ja myöhemmin ymmärretään että se ei ole Rakkauden mukaista. Aikaisemmin niin ei tehty vain siksi että joku kielsi.

Kieltojen mukaan elämisessä tulee helposti se ongelma että kun ei ymmärretä kiellon taustalla olevaa Rakkautta niin kielto tulkitaan väärin ja se muuttuu tarkoituksensa irvikuvaksi. Näitä irvikuvia ihmiskunnan historia on pullollaan. Edes Jeesuksen hyvin suora puhe tästä asiasta ei ollut taikaisku joka auttoi meitä ymmärtämään Jumalan Rakastavaa tahtoa ja sitä että Rakkaus täyttää koko lain, koska se on lain syvin tarkoitus ja päämäärä.

Mutta niin kai se meidän ihmisten elämässä on, me kasvamme hitaasti ja virheiden ja erehdysten kautta. Mutta toivottavasti kuitenkin kasvamme. Onko niin että jatkuvasti vaikeammiksi ja monitahoisemmiksi muuttuvat valinnat ihmiskunnan historiassa ovat välttämättömiä tässä Rakkauden korkeakoulussa? Helpommat tehtävät eivät enää opettaisi meille mitään.

Monet kysyvät miksi Jumala asetti paratiisiin puun josta ei saanut syödä. Eikö olisi ollut rakkaudellisempaa jättää tuo puu pois paratiisista? Silloinhan ihminen ei olisi joutunut kiusaukseen, eikä langennut ja pahuus ei olisi tullut maailmaan.

Millainen maailmamme olisikaan ollut? Pahuutta ei olisi ollut vaan ihmiset olisivat eläneet täydellisessä maailmassa.  - Vai olisivatko? Millaista olisi elää maailmassa jossa ei ole vaihtoehtoa valita hyvän ja pahan väliltä? Kaikki valintamme olisivat automaattisesti hyviä. Mutta mitäs sitten? sehän olisi hyvä asia...

Mutta miten sitten osoittaisin rakkauttani luojaani ja lähimmäistäni kohtaan? Emmekö osoita rakkauttamme juuri sillä että valitsemme tehdä asioita epäitsekkäästi toisen hyväksi? Valitsemme hyvän pahan sijasta. Olisiko tämä valinta mahdollinen jos kaikki tekoni olisivat automaattisesti hyviä? Enkö olisi kuin rakastava robotti joka toteuttaa automaattisesti ennaltaohjelmoitua ohjelmaa?